FUTISLEIRIT           UNITED-LEIRIT            LIIKUNTALEIRIT            FUTISKOULUT          PAIKAT            RUOKAILU           ILMOITTAUTUMINEN          MAKSUT           

Haluamme Liikuntaleireillä tukea lasten positiivisia urheiluun liittyviä kokemuksia ja edistää lasten hyvinvointia. Konkreettisena tavoitteenamme on tarjota leiriläisille mahdollisuus kokeilla mahdollisimman montaa eri liikunnallista peliä ja tutustua uusiin lajeihin leikkimielisessä ja turvallisessa ympäristössä.


Leireillä noudatamme yhteisiä pelisääntöjä, vaalimme innostavaa ryhmähenkeä ja kunnioitamme hyviä käytöstapoja, jotta jokaisella lapsella olisi leiriviikolla viihtyisä ja turvallinen olo.


Pyrimme ottamaan myös vanhempien toiveet ja palautteet huomioon mahdollisimman hyvin. Leirivastaavamme ovat koko leiripäivän ajan tavoitettavissanne puhelimitse tai henkilökohtaisesti leiripaikalla.


Ohjaajammekin juttelevat toki leirin tapahtumista mielellään ennen leiripäivän alkua 9:00 ja taas päivän päätteeksi 16:00 jälkeen.

Uskomme, että leirimme vastaa sekä lasten että vanhempien odotuksiin moninkertaisesti. Mikäli ensimmäinen leiripäivä on kuitenkin mistä tahansa syystä pettymys eikä leirin jatkaminen sen jälkeen enää huvita, palautamme maksetun leirimaksun kokonaan.


Liikuntaleirien menestys perustuu asiantuntevien ohjaajien ja monipuolisen ohjelman lisäksi pitkäjänteiseen yhteistyöhön sekä leiriläisten että vanhempien kanssa. Toivomme jatkossakin saavamme uusia ehdotuksia ja palautetta kehittääksemme KäPan liikuntaleireistä yhä paremman kokemuksen jokaiselle lapselle. Erityisen tärkeää meille on säilyttää hyvä ja luotettava maineemme hauskojen ja turvallisten lasten liikuntaleirien järjestäjänä.


Leirien aikan leiriohjelma on käyty läpi lukemattomia kertoja ja sitä uudistetaan joka vuosi vastaamaan yhä paremmin kunkin ryhmän ominaisuuksia. Tiedämme kokemuksesta, mitä hyvä, hauska, innostava ja turvallinen leiriohjelma vaatii.


Ammattitaitoiset ohjaajamme ovat hienojen puitteiden ja monipuolisen ohjelman ohella koko toimintamme kulmakivi. Alussa ohjaajat olivat pääosin KäPan omia valmentajia, mutta leiriviikkojen määrän kasvaessa otimme joukkoomme myös monien muiden lajien eksperttejä. Kiinnitämme ohjaajien valinnassa erityistä huomiota kolmeen tekijään: luotettavuuteen, ammattitaitoon ja kokemukseen lasten parissa työskentelystä.


Vuonna 2017 leirit ovat varmasti edellisten vuosien tapaan täynnä iloisia kasvoja. Mukana on sekä vanhoja konkareita että uusia innokkaita leiriläisiä, jotka haluavat aloittaa kesälomansa perinteisellä KäPan liikuntaleirillä.


Tervetuloa mukaan!


http://www.youtube.com/user/KAPA1956
http://www.facebook.com/pages/K%C3%A4pyl%C3%A4n-Pallo-vuodesta-1956-Kaikki-pelaa-omalla-tasollaan/105615579480587
http://twitter.com/kapylanpallo

FUTISLEIRIT           UNITED-LEIRIT            LIIKUNTALEIRIT            FUTISKOULUT          PAIKAT            RUOKAILU           ILMOITTAUTUMINEN          MAKSUT           

FUTISLEIRIT           UNITED-LEIRIT            LIIKUNTALEIRIT            FUTISKOULUT          PAIKAT            RUOKAILU           ILMOITTAUTUMINEN          MAKSUT           

FUTISLEIRIT           UNITED-LEIRIT            LIIKUNTALEIRIT            FUTISKOULUT          PAIKAT            RUOKAILU           ILMOITTAUTUMINEN          MAKSUT           

HIIHTOLOMA 2017


KESÄKUU 2017


ELOKUU 2017


FUTISKOULU KESÄKUU 2017


FUTISKOULU ELOKUU 2017








AJANKOHTAISTA


7.12.2016


Leiri-ilmoittautumiset vuodelle 2017 lähtivät käyntiin